PPL:n Koronainfo-tiedote 8: ”Puuilopesistä” ja isoja päätöksiä

Tähän tiedotteeseen on koottu ajankohtainen tilannekatsaus pesäpallotoimijoille hyvin poikkeuksellisissa oloissa, jonka on aiheuttanut koronaviruspandemia.

Odottavan aika on pitkä” -sanonta korostuu vallitsevassa tilanteessa. Meillä kaikilla on varmasti valtavan suuret halut päästä kentille ja pelaamaan, mutta vielä täytyy malttaa. Pesäpalloliitto ei jätä kiveäkään kääntämättä kauden 2020 osalta. Pesäpallo edellyttää vastuullisuutta ja kunnioittaa ylimmän tahon viranomaismääräyksiä. Lisäksi seuraamme tarkasti kuntien sekä kaupunkien muuttuvia linjauksia muun muassa ulkoliikuntapaikkojen käyttämisrajoituksista.

Kyllä pesistä vielä pelataan, se on varmaa! Yhtä varmaa on se, että Go On Superjokerit ratkaisevat pelejä tästä kaudesta lähtien.

#Puuilopesistä toukokuun alussa!

Pesäpalloliitto järjestää pesistaitohaasteen, jonka tarkoituksena on haastaa pelaajia suorittamaan erilaisia pesäpallolle ominaisia taitoja. Haaste pitää sisällään pallon käsittelyä, pomputtelua, syöttämistä ja lyömistä.

Osallistumisaika pesistaitohaasteeseen on 1.-8.5., mutta videon voi hyvin kuvata jo aiemmin. Mukana tempauksessa on yhteistyökumppanimme Puuilo.

Lisätietoa on luvassa mediakanavillamme lähipäivinä.

Seuraavia steppejä

Hallituksen linjauksen mukaisesti yli 500 hengen yleisötilaisuudet on kielletty ainakin 31.7. saakka. Aluehallintovirastot voivat tartuntatautilain perusteella kieltää yleisötilaisuudet korkeintaan kuukaudeksi kerrallaan. Uusia päätöksiä odotetaan seuraavien päivämäärien mukaisesti:

  • 28.4. Pesäpalloliiton liittojohtokunta käsittelee johtoryhmän torstaina tekemiä linjauksia
  • 1.5. Valtioneuvoston kanslian asettama valmisteluryhmä raportoi näkemyksestään Suomen tieksi ulos koronakriisistä ja toimenpiteistä kriisin jälkihoidoksi
  • 3.5. Hallitus kokoontuu ja käsittelee mahdollista rajoitusten purkamisen aikataulua. Samassa hallitukselta odotetaan päätöstä rajoituksista koskien yleisötapahtumien henkilömääriä. Toistaiseksi on voimassa aluehallintovirastojen päätös yli 10 hengen kokoontumisten kieltämisestä 13.5. saakka.
  • Kesäkuun alku: Loppukesän ja alkusyksyn yleisötapahtumien osalta tehdään arviointi mahdollisuudesta niiden järjestämiseen.

Itä-Länsi-otteluita ei pelata 3.-4.7.

Itä-Länsi-otteluita ei nähdä Porissa 3.-4.7., mutta Itä-Lännen pelaamista elokuussa selvitetään. Lipunostajia ja yritysasiakkaita tiedotetaan erikseen ensi viikon alussa. Itä-Länsi-ottelut ovat niiden historian aikana jääneet pelaamatta vain sotavuosina 1941-42 ja 1944.

Pienkeräyksellä rajallinen määrä rahaa, mutta lyhyessä ajassa!

Haastava tilanne on poikinut useita uusia ja innovatiivisia ratkaisuja seurojen varainhankintaan. Pesäpalloliitosta on kysytty rahankeräysluvista, joita määrittää 1.3.2020 voimaan tullut uusi rahankeräyslaki. Se mahdollistaa pienimuotoisten rahankeräysten järjestämisen poliisilaitoksille tehtävän ilmoituksen nojalla. Vauhtiin pääsee nopeammin, sillä Poliisilaitos käsittelee pienkeräysilmoitukset viiden arkipäivän kuluessa ilmoituksen saapumisesta. Pienkeräyksiin liittyvää tietoa on koottu kattavasti Poliisihallituksen alaisen Arpajaishallinnon nettisivuille.

Huomioithan, että yhdistyksen rahankeräyksellä keräämät varat tulee käyttää yleishyödylliseen tarkoitukseen! Yksittäiset yksityishenkilöt tai yritykset eivät saa järjestää rahankeräyksiä.

Organisaation tulee itse hakea rahankeräyslupaa eli esimerkiksi Pesäpalloliitto ei sitä voi seuran puolesta tehdä.

Rahankeräyksistä ja arpajaisista löytyy lisäksi yleistä tietoa Olympiakomitean Päätä oikein – seurajohtajan käsikirjasta (pdf) sivulta 71.

Yhdistyksen kokouskäytäntöihin joustoja poikkeustilanteessa

Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi väliaikaisesta poikkeamisesta osakeyhtiölaista, asunto-osakeyhtiölaista, osuuskuntalaista, yhdistyslaista ja eräistä muista yhteisölaeista Covid-19-epidemian leviämisen rajoittamiseksi. Sen myötä esimerkiksi yhdistyksen kokous ja muut laissa tarkoitetut vastaavat kokoukset voidaan järjestää syyskuun 2020 loppuun mennessä, vaikka säännöissä määrätään tiukemmasta määräajasta. Yhteisön hallituksen tulee kuitenkin laatia tilinpäätös kesäkuun 2020 loppuun mennessä. Esityksen mukaan osuuskunnan ja rekisteröidyn yhdistyksen kokoukseen voi osallistua valtuutetun välityksellä ja hallitus voi sallia jäsenille etäosallistumisen näitä keinoja koskevien lakiin ja sääntöihin perustuvien rajoitusten estämättä tietyin edellytyksin. Hallituksen esitys löytyy kokonaisuudessaan valtioneuvoston nettisivuilta.

Pesäpalloliiton väki toivottaa koko pesisyhteisölle iloista virtuaalivappua – pidetään fyysistä etäisyyttä, mutta keväistä mieltä ja toisistamme huolta!